Mediavahti mullo.net

22Tou/130

Riehuvat maahanmuuttajat

Montako yötä maahanmuuttajien pitää riehua, ennen kuin mediakin saa viimein puhua riehuvista maahanmuuttajista?

"Tukholman esikaupunkialueella jo kolmatta yötä riehuneet nuorisomellakat laajenivat keskiviikon-vastaisena yönä jälleen uusille alueille. Husbystä alkunsa saaneet kahakat levisivät noin kymmeneen kaupunginosaan.

Poliisi otti yön aikana kiinni kahdeksan henkilöä. Heitä epäillään mm. murhapoltosta, vahingonteosta ja valmistautumisesta törkeään pahoinpitelyyn. Nuoret sytyttivät lukuisia tulipaloja, rikkoivat omaisuutta ja kivittivät poliiseja ja paloja sammuttamaan tulleita palomiehiä. Toisin kuin aikaisempina öinä, yksikään poliisi ei vahingoittunut."

"Nuorisojoukot ovat rähinöineet mm. Rinkebyn, Tenstan ja Kistan kaupunginosissa, jotka ovat tunnettuja siitä, että maahanmuuttajien osuus asujaimistosta on suuri. Esimerkiksi Rinkebyn asukkaista noin 90 prosenttia on maahanmuuttajataustaisia, kertoo Ylen Tukholman-kirjeenvaihtaja Jyrki Hara."

http://yle.fi/uutiset/tukholman_maahanmuuttajalahiot_liekeissa_-_sosiaalipolitiikka_koetuksella/6653241

Kolme.

Bonuksena videolinkki Lontoon Woolwichista.

http://vimeo.com/66751726

20Tou/130

”Käteissakotus olisi tuonut Gumball-kaahailijoilta miljoonan – poliisi sanoo bye bye”

"Gumball-autoilijoiden hurjat sakkorahat jäävät todennäköisesti Suomen valtion haaveeksi. Törkeään liikenteenvaarantamiseen syyllistyneet kuskit pääsevät Suomesta pois käytännössä ilman rangaistusta."

http://yle.fi/uutiset/kateissakotus_olisi_tuonut_gumball-kaahailijoilta_miljoonan_-_poliisi_sanoo_bye_bye/6650103 

Näin Yle näyttää, miten harrastetaan verorahoitteista klikkaushuorausta. Mitkä ihmeen hurjat sakkorahat?

"- Sakkojen maksaminen heti olisi voinut olla parempi ratkaisu, sillä nyt valtio tulee menettämään paljon rahaa. Sanotaan, että jos parikymmentä miljardööriä jäi kiinni aamupäivän aikana, kyllä sieltä yhden miljoonan olisi valtion kassaan saanut, mutta nyt sille voi melkein sanoa, että bye bye."

Maksavatko ulkomaalaisetkin sakkoja tulojensa mukaan? Miten ne tulot selvitettäisiin luotettavasti heti tapahtumapaikalla?

"Poliisin haaviin jääneet osallistujat tarjosivat Salon poliisille käteistä maksaakseen saamansa sakot pois. Osallistujilla on tiettävästi mukana niputtain käteistä sakkoja varten."

Monellako osallistujalla oli nipuittain käteistä? Montako nippua? Miten paksuja nippuja? Mitä seteleitä nipuissa oli?

15Tou/131

”Tamperelaiset tahtovat säilyttää tavara-asemansa”

"Ratapihankadun vanhan tavara-aseman purkamista vastustetaan tampereella laajalti. Asemakaavaehdotuksen esilläoloaikana rakennuksen purkamista ehdottavasta asemakaavasta jätettiin yli 140 muistutusta, joista iso osa oli purkamista vastaan."

http://yle.fi/uutiset/tamperelaiset_tahtovat_sailyttaa_tavara-asemansa/6643338

Minä en ole yksi heistä. Okei, asema on yli satavuotias, mutta entä sitten? Mitä se historiallinen arvo käytännössä on, mitä sillä tekee? Ilmeisesti rakennukselle ei ole tähänkään mennessä keksitty mitään järkevää käyttöä. Rumakin tuo mörskä kaiken lisäksi on. Käytännössä ratapihojen ympäristöt useimmiten ovat masentavaa aluetta, oli kupeessa pystyssä mitä hyvänsä.

Kuka menettää ja mitä, jos tilalle rakennetaan jotain oikeasti tarpeellista?

3Tou/131

”Ministeri haluaa ilokaasun myymiseen täyskiellon”

"Guzenina-Richardson on tänään pannut liikkeelle tiukennuksen kemikaalilakiin. Peruspalveluministerin mukaan tavoitteena on ilokaasun kuluttajamyymisen täyskielto."

http://yle.fi/uutiset/ministeri_haluaa_ilokaasun_myymiseen_tayskiellon/6618380

No mutta, tämähän tuli Marialle kuin tarjottimella. Sote-uudistus kun ei ota onnistuakseen, niin nyt päästään edes kieltämään jotain. Irtopisteet kotiin.

"- Lähtökohta on, että Tukesinkin esille nostama täysi kielto saataisiin Suomessa aikaiseksi. Pidän itse tärkeänä, että tähän suhtaudutaan hyvin tiukasti."

No sehän on ehdottoman tärkeää. Ihailtavan nopeaa toimintaa ministeriltä.

"- Ilman alkoholiakin muutaman patruunan peräkkäin hengittäminen voi aiheuttaa tajuttomuutta ja muita sivuvaikutuksia."

Virkavallallakin on kädet täynnä töitä raahatessaan puolikuolleita ilokaasunistejä kaduilta sairaalahoitoon. Samoin vappupallojen heliumiin tukehtuneiden määrä on räjähtämässä käsiin.

""Ilokaasu on erittäin lyhytvaikutteinen päihde. En tiedä, että kukaan olisi joutunut sen käytön takia hoitoon vappuna tai aiemminkaan", kertoo erikoislääkäri Jani Mononen Helsingin Haartmanin sairaalan päivystyksestä.

Useita vuosia päivystyksessä työskennellyt Mononen arvioi, että ilokaasun käyttö voi kuitenkin olla vaarallista, jos kaasua hengittää esimerkiksi kaasunaamarin tai muun "suljetun laitteen" avulla."

http://www.hs.fi/kotimaa/Lääkäri+Ilokaasun+ei+tiedetä+aiheuttaneen+tukehtumisia/a1367458710164

   

Aiheet

Suosituimmat

Arkisto

Linkit

RSS Uutisia