Mediavahti mullo.net

31Elo/100

Lisää vanhoja uutisia

"Vuonna 2005 tapahtunut palestiinalaistytön kuolema Israelin luodeista on noussut tänään luetuimpien listalle brittilehti The Guardianin sivuilla. Tapaus herätti raivoa tuolloin, koska Israelin armeijan upseeri, joka tyhjensi automaattikiväärinsä lippaan 13-vuotiaaseen tyttöön, todettiin syyttömäksi sotilasoikeudessa."

http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/100434-sotilas-ampui-tyttoon-17-luotia-oikeus-totesi-syyttomaksi

Aiemmin tänään jutun kirjoittanut toimittaja oli vielä onnellisen tietämätön siitä, että The Guardianin artikkeli oli vuosien takaa. Hätkähdyttävän uutisen tohkeissaan Uuteen Suomeen lainannut toimittaja epäonnistui vielä korjauksessaankin (ellei joku muu sitä tehnyt), sillä tyttö ammuttiin kuoliaaksi jo vuonna 2004.

http://en.wikipedia.org/wiki/Iman_Darweesh_Al_Hams

30Elo/100

”Ministeri Antti Tanskanen patistaa opiskelijoita ottamaan lainaa”

"Ministeri Antti Tanskanen kehottaa opiskelijoita ottamaan aiempaa rohkeammin opintolainaa, jos opintotuki ei riitä toimeentulon lähteeksi.

Suomen talouden tuottavuuden kasvua pohtineessa työryhmässä puhetta johtaneen Tanskasen mielestä on tärkeää, että opiskelijoita kannustettaisiin päätoimiseen opiskeluun. Hän uskoo, että olisi sekä opiskelijoiden että opiskelemattomien nuorten etu, jos kaikki kävisivät koulutustaan vastaavissa töissä."

http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Ministeri+Antti+Tanskanen+patistaa+opiskelijoita+ottamaan+lainaa/1135259758209

Haluammeko todellakin opettaa nuoret mahdollisimman aikaisin elämään lainarahalla? Eikö sille, että yrittää tulla parhaansa mukaan toimeen omillaan, voi antaa mitään arvoa?

""Voidaan ajatella, että töissä käyvät opiskelijat vievät työpaikan niiltä nuorilta, joille ne työt olisivat vaativuudeltaan sopivia. Osa nuorista jää työttömiksi sen takia, että ne opiskelijat hääräävät siellä ", Tanskanen sanoi maanantaina. "

Ne työttömät nuoretko sitten eläisivät tyytyväisinä pelkillä pätkä- ja osa-aikatöillä, jollaisia varmasti iso osa opiskelijoiden tekemistä töistä on? Entä mihin unohtui työkokemuksen hankkiminen? Mahtaako näiden ehdotusten tekijöillä olla minkäänlaista käytännön kosketuspintaa nykypäivän opiskeluun ja työllistymiseen?

26Elo/100

”Seksiä 6-13-vuotiaiden neitsyiden kanssa”

Aika pahasti särähti korvaan toimittajan aivopieru tämän jutun otsikossa. Joku kai ehti huomata asian, koska otsikko on jo korjattu:

"Venäläinen liikemies on tuomittu Kambodzassa kahdeksaksi vuodeksi vankeuteen törkeästä lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Alexander Trofimov osti seksiä 17 alaikäiseltä kambodzalaistytöltä, joista nuorimmat olivat vain kuuden vuoden ikäisiä. Kyseessä on laajin oikeuteen päätynyt pedofiliatapaus Kambodzassa koskaan.

Trofimov pidätettiin vuonna 2007, kun kuusi iältään 6-13-vuotiasta tyttöä syytti miestä seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Tämän jälkeen myös lukuisat muuta alaikäiset tytöt ottivat yhteyttä viranomaisiin ja kertoivat Trofimovin rikoksista.

Kambodzalaisen oikeusistuimen mukaan Trofimov maksoi noin 2 000 dollaria seksistä neitsyen kanssa."

http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2010/08/1176084

Tätä kirjoittaessani löysin vielä alkuperäisen version Googlen välimuistista:

http://webcache.googleusercontent.com/search?q=cache:mtv3.mobi/uutiset/uutiset/ulkomaat/2010/08/1176084.xml?p=1

23Elo/100

Pandemrix ja narkolepsia

Keräsin tähän muutamia aiheeseen liittyviä otsikoita viime päiviltä:

"Narkolepsialapsia joka päivä lisää – syy H1N1-rokote?" - Uusi Suomi

"THL tiesi narkolepsiaepäilystä jo toukokuussa - Asiaa ei tutkittu" - Aamulehti

"Rokotusasiantuntija: Lääkärit salasivat narkolepsiaoireet" - YLE

"Uusi teoria narkolepsiaryöpystä: Syy suomalaisten geenit?" - Uusi Suomi

"Puska MTV3:lle: Rokotukset pelastivat ihmishenkiä" - Turun Sanomat

"THL:n ongelma pähkinänkuoressa: Aiheuttaako lääke tautia, jonka syytä ei tiedetä?" - Aamulehti

Hötkyiltiin sikainfluenssaepidemian uhan ja rokotusten kanssa tai ei, niin tässä on valmiina kaikki ainekset kitkerään jälkiruokasoppaan. Syyttäviä sormia on jo nosteltu eri tahoilta, ja tästä eteenpäin jokaisella isommalla oireella ja sairastumisella on rokotteen ottaneen mielestä selvä syy-yhteys Pandemrixiin. Käytännössä mitään varmaa ei vielä tiedetä, mutta moni on jo tehnyt oman vakaan johtopäätöksensä asiasta.

"Joakim-vauvan äiti syyttää THL:ää lapsensa rokotekuolemasta"

"Vuonna 2005 menehtyneen Joakim-vauvan äiti Annika Sundell syyttää Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta lapsensa kuolemasta. Nelikuinen Joakim menehtyi tuberkuloosiin sen jälkeen, kun hän oli saanut Calmette-rokotteen. Joakimin äiti pelkää, että sikainfluenssarokote voi vaatia samankaltaisia uhreja kuin hänen poikansa."

http://www.nelonen.fi/uutiset/kotimaa/joakim-vauvan-äiti-syyttää-thl:ää-lapsensa-rokotekuolemasta

"Emilian syyte: sikainfluenssarokote vei lapseni!"

"Sikainfluenssarokote Pandemrixin väitetään aiheuttaneen myös keskenmenoja. Valituksen tehneitä on kaikkiaan 20."

http://www.nelonen.fi/uutiset/kotimaa/emilian-syyte-sikainfluenssarokote-vei-lapseni

18Elo/100

Syitä ja seurauksia

"Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry vaatii, että rekkakuskin syyllistäminen lopetetaan Joensuun Enossa sattuneen kuolonkolarin jälkeen. SKAL:n mukaan rekan kuljettaja on saanut kärsiä tilanteesta kohtuuttomasti, sillä hänet on syyllistetty seikoista, joilla ei välttämättä ole ratkaisevaa merkitystä. SKAL:n mielestä taka-alalle on jäänyt se, että henkilöauto ajoi rekan eteen kärkikolmion takaa.

- Otsikoita varten viranomaistiedotteita luetaan rivien välistä. Tätä kautta syntyy kuva ylipainoisen ja ylinopeutta ajaneen rekan syyllisyydestä. Kuitenkin poliisi pyrkii parhaillaan selvittämään syyllisyyttä, kertoo SKAL:n toimitusjohtaja Iiro Lehtonen Huomenta Suomessa."

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2010/08/1172068

Olen harvinaisen samaa mieltä. En ymmärrä, miksi tällaisissa tapauksissa pitää suorastaan väkisin löytää joku syypää, niin viranomaisten kuin mediankin toimesta. Minun käsittääkseni poliisi voisi pidättäytyä antamasta tapauksen yksityiskohtia julkisuuteen aina tutkinnan päättymiseen asti. Usein vedotaan tutkinnallisiin syihin ja ollaan hiljaa, mutta nyt tarjoillaankin kaikki suoraan otsikoihin.

"Heinolan löylykisoja tutkitaan nyt rikosnimikkeillä kuolemantuottamus, vammantuottamus ja kokoontumisrikkomus. Epäiltyjä on useita, kertoo rikoskomisario Timo Pirinen Itä-Uudenmaan poliisista.

Pirinen lisäsi nimikkeisiin vammantuottamuksen tutustuttuaan Päijät-Hämeen poliisin keräämään materiaaliin. Siihen kuuluu muun muassa video ja mittaustietoja MM-löylyistä."

"Kuulustelut alkavat lähiaikoina. Pirinen pohtii yhdessä lahtelaisen kihlakunnansyyttäjän Erkki Karvisen kanssa, kuinka paljon todistajia ja asiantuntijoita esitutkinta lopulta kaipaa."

http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/arkistot/rikos/2010/08/1172335

Samalla linjalla mennään tässäkin. Mielestäni onnettomuusvastuu jakautuu niin järjestäjälle kuin osanottajille, mutta rangaistusten langettaminen ei palvele ketään eikä sillä saavuteta mitään. Vastaavanlaisten tapahtumien järjestyssääntöjä voidaan jatkossa pohtia muutenkin.

17Elo/100

”Vain hölmö ostaa lapselle älypuhelimen”

"Älykännykän hankkiminen liian nuorelle lapselle on vaikeuksien kerjäämistä, sanovat kasvatusasiantuntijat. Harva alle kouluikäinen tarvitsee aidosti edes tavallista matkapuhelinta, ja älypuhelin voi olla varhaisteinillekin liian rankka laite. Sillä lapset nimittäin pääsevät valvomatta netissä minne tahansa."

http://www.taloussanomat.fi/ihmiset/2010/08/12/vain-holmo-ostaa-lapselle-alypuhelimen/201011065/12

Onhan jutussa toki totuuden jyväsiä, eikä pieni lapsi minunkaan mielestäni tarvitse kovin kummoista luuria, mutta Taloussanomilta tahtovat nämä otsikot vähän väliä karkailla iltapäiväroskan suuntaan.

Muokkaus: vai oliko se sittenkin Talouselämä...

"Hui, lentoyhtiö­uutiset törmäilevät!"

http://www.talouselama.fi/uutiset/article488939.ece

Vähemmän huono otsikko-oivallus:

"Portugalinsotalaivat hyökkäsivät Espanjan rannoille"

"Myrkylliset meduusankaltaiset portugalinsotalaivat ovat pistäneet lähes kolmeasataa uimaria Espanjan aurinkorannoilla Costa Blancassa. Lämmin merivesi on houkutellut poikkeuksellisen suuren joukon polttiaiseliöitä rantojen tuntumaan.

Rannoilla on varoitettu sinipunaisesta polyyppieläimiin kuuluvasta eläinlajista, jonka pisto voi olla jopa kymmennen kertaa tavallista meduusaa voimakkaampi. Myrkky on kuitenkin vain harvoin tappava ihmiselle."

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2010/08/portugalinsotalaivat_hyokkasivat_espanjan_rannoille_1896202.html

16Elo/100

”Sokeria syödään liikaa”

"Suomalaiset syövät paljon sokeria. Makea maistuu jokaisessa ikäryhmässä, mutta jo enemmistö kolmevuotiaista lapsista saa sokeria päivittäin yli suositeltavan määrän. Valtion ravitsemusneuvottelukunta suosittelee, että sokerista pitäisi saada korkeintaan kymmenen prosenttia energiasta.

"Kolmevuotiaat lapset saavat keskimäärin 13,3 prosenttia energiasta sokerista", ravitsemusterapeutti Jetta Tuokkola Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Lasten ja nuorten sairaalasta sanoo."

"Keskimäärin suomalainen söi viime vuonna sokeria 32,6 kiloa. Määrä nousi noin puoli kiloa edellisvuodesta."

http://www.kaleva.fi/uutiset/sokeria-syodaan-liikaa/864500

"Pohjoismaisten asiantuntijoiden ryhmä päivittää ravitsemussuosituksia, jotka lopulta määräävät, miltä suomalaisten ruokaympyrä näyttää. Työryhmän suomalaisjäsen, dosentti Mikael Fogelholm Suomen Akatemiasta sanoo, että suurimmat muutokset koskevat eläinrasvoja ja huonoja hiilihydraatteja, joita on muun muassa valkoisessa viljassa ja sokerissa."

"Fogelholmin mukaan pitkät väestöseurannat ovat osoittamassa, että huonot hiilihydraatit voivat lisätä sydäntautiriskiä enemmän kuin tyydyttyneet rasvat."

"Hiilihydraattien laatuun halutaankin kiinnittää tulevissa suosituksissa enemmän huomiota, kertoo työryhmän toinen suomalaisjäsen, kliinisen ravitsemustieteen dosentti Ursula Schwab Itä-Suomen yliopistosta."

"Schwab sanoo, että valkoisen viljan lisäksi suomalaiset ja etenkin lapset kuluttavat huonoihin hiilihydraatteihin kuuluvaa sokeria liikaa."

http://www.yle.fi/uutiset/terveys_ja_hyvinvointi/2010/08/sokeri_on_sittenkin_rasvaa_pahempi_1896348.html

Viralliset suositukset alkavat nähtävästi vähitellen taipua vähähiilihydraattisen ruokavalion suuntaan. Jutussa unohdetaan selittää, että huonoilla hiilihydraateilla tarkoitetaan niitä, jotka imeytyvät nopeasti ja nostavat siten myös verensokeritasoa. Vähemmän huonot hiilihydraatit taas imeytyvät hitaammin, eivätkä heilauta verensokeritasoa niin paljon.

"Hallituksen kaavailema makeisten, jäätelön ja virvoitusjuomien valmistevero kohdistuisi tuoteryhmittäin makeisiin, jäätelötuotteisiin, kaakaojauheisiin ja -juomiin, virvoitusjuomiin, mehuihin, kivennäisvesiin ja maitokahveihin.

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ja Makeis- ja keksiteollisuusyhdistys kritisoivat uutta veromallia sattumanvaraiseksi. Veron ulkopuolelle jää joukko samankaltaisia, sokeripitoisia tuotteita, joiden terveysvaikutukset ovat makeisiin ja jäätelöön verrattavia.

Uuden veron jälkeen hintataso jäisi ennalleen muun muassa pullissa, kekseissä, leivonnaisissa, jogurttijuomissa, jogurteissa, vanukkaissa, kiisseleissä ja hyytelöissä. Myöskin tavallinen taloussokeri jäisi veron ulkopuolelle."

http://www.taloussanomat.fi/kotimaa/2010/08/12/karkkivero-vaaristaa-kilpailua/201011157/12

Veron rajaaminen muutamaan tuoteryhmään olisi todellakin epäreilu ja epälooginen ratkaisu. Verotettaisiin herkkuja, muttei kuitenkaan kaikkia herkkuja. Sokerin määrään perustuva vero olisi paljon järkevämpi vaihtoehto. Katsokaapa seuraavan kerran kaupassa käydessänne, miten paljon sokeria löytyy esimerkiksi jogurteista, joiden positiivisia terveysvaikutuksia mainostetaan joka tuutissa.

11Elo/100

Suomalaista rahankäyttöä

"Vanhat pelikoneet ostoskeskuksissa ja kioskeilla ovat edelleen raha-automaattiyhdistyksen eli RAY:n kultakaivos. Niiden osuus koko pelitoiminnan tuotosta oli alkuvuonna yli 90 prosenttia."

"Kauppojen ja kioskien pelisalit olivat paitsi RAY:n toiminnan tuottoisin osa-alue, ne myös kasvattivat eniten myyntiään. Niiden myynti kasvoi kolme prosenttia, kun toiseksi eniten kasvaneen osa-alueen eli pelisalien myynti kasvoi lähes kaksi prosenttia."

http://www.taloussanomat.fi/kotimaa/2010/08/11/peliautomaatit-rayn-kultakaivos/201011103/12

Kuinkahan moni ajattelee pelikonetta syöttäessään, että lahjoitanpa nyt ylimääräiset roponi hyväntekeväisyyteen.

"Yhä useampi urheilija on ottanut suorituksensa tueksi niin sanotun tasapainorannekkeen. Sen toiminnan ilmoitetaan perustuvan kehon energiavirtauksia tasapainottavaan hologrammitarraan. Vaikutuksista ei ole tieteellistä näyttöä.

Power Balance -tasapainorannekkeista on tullut vuodessa urheilupiirien myydyimpiä talismaaneja. Suomessa noin 250 paikassa myytävät värähtelevät hologrammit heiluvat esimerkiksi jääkiekkoilijoiden, golffareiden ja lumilautailijoiden käsissä ja kauloissa."

"Valmistajan mukaan rannekkeessa olevat hologrammit värähtelevät tietyllä taajuudella ja tasapainottavat kehon energiavirtauksia. Ideana on saattaa virtaukset tasapainoon ja vapauttaa kehon piilevät voimavarat välittömästi. Ranneke toimii siis samalla hetkellä, kun sen pujottaa käteen."

http://www.ts.fi/online/kotimaa/152462.html

Ehkä se hedelmäpeli on kuitenkin parempi vaihtoehto...

Aiheet

Suosituimmat

Arkisto

Linkit

RSS Uutisia