Mediavahti mullo.net

24Huh/100

Lipun häpäisy

"Ranskan hallitus vaatii rangaistusta taiteilijalle, joka ottamassaan valokuvassa pyyhkii takapuoltaan Ranskan lipulla."

"Oikeusministeri Michelle Alliot-Marie on vaatinut syytteiden nostamista miestä vastaan.

- Olettaisin, että laissa on keinot, joilla tällaisesta vastenmielisestä teosta voidaan rankaista. Jos ei ole, lakia on muutettava, ministeri puhisi."

http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=29345

Näitä jeesustelijoitahan aina riittää, mutta en yksinkertaisesti kykene ymmärtämään, miksi lipuista ja symboleista pitää säätää laissa. Esimerkiksi isänmaa ja suomalaisuus ovat käsitteitä, joihin ei voi konkreettisesti vaikuttaa lippuja polttamalla. Se, että niin tekemällä saattaa tuottaa pahaa mieltä isolle joukolle ihmisiä, ei vielä ole mikään peruste teon rangaistavuudelle.

"Helsingin poliisi olisi voinut tiukemmin puuttua viime itsenäisyyspäivänä tapahtuneeseen Suomen lippua koskevan lakanan turmelemiseen, selviää sisäasiainministeri Anne Holmlundin (kok) vastauksesta saman puolueen kansanedustajan Petri Salon ym. kirjalliseen kysymykseen.

Lippumaisen lakanen turmelija ei saanut edes sakkoja. Perusteena oli se, että lippua koskeva lainsäädäntö on varsin tiukka. Lipun häpäisyn pääsääntö on se, että turmellaan, poltetaan tai liataan mittausuhteiltaan täysin oikea lippu, ei sen jäljitelmä."

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1874725

Mikä tahansa lipuksi ymmärrettävä tekele on symboliselta arvoltaan yhdenveroinen "aidon" lipun kanssa. Eli käytännössä laki suojelee ainoastaan tietynlaista normien mukaan valmistettua kankaanpalaa, ei niinkään sen kankaanpalan edustamia arvoja. Hupaisaa.

"Kristillisdemokraattien eduskuntaryhmän puheenjohtaja Bjarne Kallis haluaisi tehdä lopun Suomen vaakunan väärinkäytöstä. Kallis toivoo hallitukselta lainmuutosta, jolla voitaisiin rajata vaakunan epäkunnioittavaa käyttöä."

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/86469-"suomen-vaakunan-hapaisyn-loputtava"

Kommentit (0) Paluuviitteet (0)

Ei kommentteja.


Jätä kommentti


Ei paluuviitteitä.

Aiheet

Suosituimmat

Arkisto

Linkit

RSS Uutisia