Mediavahti mullo.net

26Hel/100

”Näin työryhmä mullistaisi koko yliopistojärjestelmän”

"Työryhmää vetävä johtaja Anita Lehikoinen opetusministeriöstä sanoo, että työryhmä esittänee, että yhteishaku olisi jatkossa pääväylä yliopistoon.

– Pääsykokeista pitäisi päästä valtaosin eroon, Lehikoinen sanoo."

"– Yliopistoissa elää aika vahva usko siihen, että pääsykoemenettelyssä voidaan testata hakijoiden motivaatiota ja soveltuvuutta alalle, Lehikoinen sanoo. Hän huomauttaa, ettei valintamenettelyn toimivuudesta ole tutkittua tietoa."

"Lehikoinen sanoo, että tavoitteena on saada valmistuneet vuotta nykyistä nuorempina työmarkkinoille."

http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2010/02/31014

Millä motivaatiota ja soveltuvuutta sitten mitataan? Ei siihen ainakaan ylioppilastutkinto tai lukion päästötodistus riitä. Tässä on vaarana on sisäänpääsyriman tipahtaminen liian alas, mikä ei ole eduksi edes opiskelijoille itselleen. Se saattaa jopa laskea korkeakoulutuksen arvoa ja merkitystä työmarkkinoilla entisestään. Pelkkä työurien pidentäminen ei saa olla tavoite, joka pyhittää kaikki keinot.

"Tällä haavaa ongelma on, että uusi ylioppilas pääsee yliopistoon keskimäärin kolmessa vuodessa."

"Lehikoisen mielestä on älytöntä, että vasta lukionsa päättäneet taistelevat opiskelupaikoista hakijoiden kanssa, joilla on jo opinto-oikeus korkeakouluun."

En oikein näe, miten sisäänpääsyn helpottaminen jotenkin automaattisesti nopeuttaisi valmistumista ja työelämään siirtymistä. Vääriä alavalintoja ja niistä seuraavia koulutusohjelma- tai kouluvaihdoksia tehdään jatkossakin mahdollisista muutoksista riippumatta. Täytyy huomioida, että luentosaleissa on rajallisesti tilaa ja ahdasta jo nykyisellään, täyttyvät ne sitten uusista tai vanhoista opiskelijoista.

Opiskeluaika on yksi tärkeä elämänvaihe, eikä pitäisi olla mikään yllätys, että kaikilla ei ole tulenpalava hoppu oravanpyörään.

Kommentit (0) Paluuviitteet (0)

Ei kommentteja.


Jätä kommentti


Ei paluuviitteitä.

Aiheet

Suosituimmat

Arkisto

Linkit

RSS Uutisia