Mediavahti mullo.net

5Tam/100

”Nettiuutiset maksullisiksi Suomessakin”

"Nettisisältöjen ilmaisuus on pitkään ollut itsestäänselvyys. Viime vuonna kuitenkin alkoivat yleistyä puheenvuorot, joissa todettiin tämän tien pään häämöttävän. Nettiuutisten tuottaminen maksaa, ja luonnollisinta olisi etsiä maksajat uutisten lukijoista. Suomalaisista tiedotusvälineistä ensimmäisenä tähän suuntaan on liikahtamassa Jyväskylässä ilmestyvä maakuntalehti Keskisuomalainen.

Lehden päätoimittaja Pekka Mervola kertoo vuoden ensimmäisessä kolumnissaan, että Keskisuomalaisen verkkolehdestä on tulossa uusi versio. Lehden kestotilaajille se on maksuton, mutta muille maksullinen.

Lehti jatkaa myös ilmaisten uutisten tarjoamista netissä. Suurimmat ponnistelut aiotaan tehdä kuitenkin niiden lukijoiden hyväksi, jotka tuovat taloon rahaakin. Näitä ovat Keskisuomalaisessakin paperilehden tilaajat."

http://www.tietokone.fi/uutiset/nettiuutiset_maksullisiksi_suomessakin

Taitaa olla valitettava tosiasia, että paperilehtien levikkien laskiessa tarpeeksi alas, nettiuutisia ei voi enää tarjota ilmaiseksi. Mainiosta nykytilanteesta, jossa yksittäisen tiedonjanoisen saatavilla on lähes rajattomasti erilaisia uutislähteitä, saatetaan joutua ottamaan hieman takapakkia. Kovin monesta eri nettiuutispalvelusta ei kukaan viitsi maksaa.

Aika näyttää, miten esimerkiksi Amppareiden kaltaisten uutisportaalien käy, jos valtaosa tärkeimmistä lähteistä muuttuu maksulliseksi. Portaali voi kenties ostaa uutiset lähteiltä ja tarjota käyttäjilleen vapaasti räätälöitäviä uutislähdepaketteja, mutta miten siedettävään hintaan?

Nettiuutisten maksullistaminen saattaa myös rampauttaa pahasti mahdollisuuden levittää tärkeitä ja kiinnostavia uutisia muille pelkän nettilinkin avulla.

Kommentit (0) Paluuviitteet (0)

Ei kommentteja.


Jätä kommentti


Ei paluuviitteitä.

Aiheet

Suosituimmat

Arkisto

Linkit

RSS Uutisia